Onneksi olkoon, noin 58.000 merkkiä tekstiä. Moneltako ihmiseltä ja millä laitteilla?
- Jarmo Lahti
Iso kiitos Helge kommenteista ja lisäyksistä. Ohjelma oli aika tiivis ja puheiden välillä ei käytännössä ollut aikaa nollata tilannetta tai jäsentää asioita edes jälkikäteen paremmin. Puhetta on haastava blogata lennosta.
- Christina Forsgård
Christina, teit hienon työn. Suomalaiset osaavat seminaarirapoamisen paremmin kuin muut. Amerikkalaisessa kulttuurissa homma menee helposti ihtensä esille tuomiseen. Olemme siinä suhteessa sosiaalisempia ja demokraattisempia. Hieno homma. Tapasin raporttisi kautta muutamia tuttuja, joihin en ole ollut yhteydessä pitkään aikaan. Olen muissa asioissa Tampereella huomenna. Tulen bisnestreffeille. Hyvää illan jatkoa! Kiitos.
- Helge V. Keitel
Christina ja Tommi olivat paikalla. Näyttäisin tuottaneen tässä vaiheessa suurimman osan massasta. Helge heitti peliin kommentteja ja myös sinä, siis meitä taisi olla neljä :). Tehtiin Lenovoilla eli näppikset oli käytössä. Näin kiivastahtista asiaa ja näin pitkään ei oikein järjellisesti saa blogattua mobiilisti, ei edes T9:llä. Ja tiedoksi vain kaikille. Aktiivinen kuunteleminen ja...
more...
- Christina Forsgård
"on raskasta. Tuntuu päässä. Pitkään." - Uskon:-)
- Jarmo Lahti
Istuin Nylands hantverk r.f. hallituksessa ja Pohjoismainen yhteistyö on jatkuvaa, mutta silti olisi erittäin paljon tekemistä tällä rintamalla. Parhaillaan bussilastillinen väkeä Ruotsissa.
- Helge V. Keitel
Mitä konkreettista hyötyä? Ei olla kovin lähellä yrityksiä, koska luodaan toimintaedellytyksiä ja myös kehitetään niitä. Toimintamme vuoksi uskomme kynnyksen yrittäjyyteen madaltuvan ja yhteistyökumppaneiden löytämisen helpottuvan myös pohjoismaisella tasolla.
- Christina Forsgård
Hankkeen nettisivut osoitteessa www.kreanord.org.
- Tommi Niittymies
Puhujana oli Mia Rahunen Pohjoismaiden ministerineuvostosta.
- Christina Forsgård
Social media covers amerikan demareiden eli democrats convention. Seesmic on ranskalaisen Loic Le Meurin luomus. Euroopan tunnetuin teknobloggari. Muutti silikonlilaaksoon. 36-vuotias serial entrepreneur. Sopinee tähän kuvioon: http://talkradionews.com/2008...
- Helge V. Keitel
Miten luovat toimialat oppivat myymään? Nyt ne ovat jumalattoman huonoja myyntityössä.
- Tommi Niittymies
Mikko: Jos pitää myydä mutta on huono myyjä, mahdollisuudet ovat huonot. Löyhät yhteistyömallit parempia.
- Tommi Niittymies
Timo: Oli asia tai asiakas mikä tahansa, tarina on tärkein. Jos saa asiakkaan kuuntelemaan tarinan, mahdollisuus onnistumiseen on paljon suurempi.
- Tommi Niittymies
Kysymys: Wreck-a-movie -alusta, miten se myydään?
- Tommi Niittymies
Timo: On vasta kehittelyn alla, mutta yksi keino on markkinoida alustaa sellaisille brändeille, jotka haluavat itseään näkyville hieman viraalimmalla tavalla.
- Tommi Niittymies
Miten yhteisöllinen toimintatapa on otettu perinteisen bisneksen puolelle?
- Tommi Niittymies
Voisiko kulttuurin ja luovuuden uusia prosesseja tuoda esille kellareista sosiaalisen median keinoilla? Van Goghilla huomatuksi tuleminen kesti perin kauan. Onko keskuudessamme uuden ajan aleksiskiviä? Kulttuuri on suurteollisuutta Hollywoodissa, Bollywoodissa. Mitä 60-luku ilman Beatlesta? Moniko vielä poistaa varmistimen kuullessaan sanan kulttuuri?
- Helge V. Keitel
Jari: Jos yritysjohto ei ymmärrä yhteisöjen merkitystä, voi tulla turpaan yllättävällä tavalla, jos paha sana leviää.
- Tommi Niittymies
Timo: Yhteisöjen kanssa työskentelyssä on yritysmaailmalle vaikeinta se, että ainoa mikä menee läpi on rehellisyys ja avoimuus. ne eivät aina ole niitä ensimmäisiä hyveitä perinteisen bisneksen puolella.
- Tommi Niittymies
Mikko: Jos joku on yhteisössä väärillä motiiveilla, hänet äänestetään nopeasti ulos.
- Tommi Niittymies
Kysymys: Miten Star Wreckin tulonjako tehdään?
- Tommi Niittymies
Timo: Kaksi vaihtoehtoa, perinteinen oikeuksien luovutus/luovuttamattomuus, tai tehdään yhteisöllisemmillä malleilla, esim. Creative Commons -lisenssillä. Tulonjako on uskomattoman monimutkainen prosessi.
- Tommi Niittymies
Timo: mielekäs tekeminen suurempi motivaattori kuin raha.
- Tommi Niittymies
yhteisöllinen toimintatapa liikteoiminnassa elää maassamme lähtökuopissa. Virtuaalisia organisaatioita on tutkittu pitkään, mutta harva yritysjohtaja bloggaa, jaikuu, facebookaa, friendsteroi. Avoin Innovaatiotoiminta törmää IP = intellectual property menettämisen pelkoihin ja pörssiyhtiöiden CEO:t pelkäävät omista syistä. Tutkimme asiaa täällä: http://kknetwork.ning.com/
- Helge V. Keitel
Ensin on oltava jotain myytävää, yhteisökulttuuri, raha hakeutuu kuvioihin aina viimeisessä vaiheessa, jollei ole apurahakelpoinen
- Helge V. Keitel
Helgen kysymys/kommentti on heitetty panelisteille.
- Christina Forsgård
Asian pitää olla aito. Se lähtee menemään. Vuorensola: internetissä on paljon läppäpuhetta, kuinka paljon voi synnyttää sellaista, jolla on kovaa merkitystä...
- Christina Forsgård
Asian pitää olla aito. Suomalaisessa kulttuurissa taiteilijat on mielletty tyhjäntoimittajiksi, taivaanrannanmaalareiksi, haaveilijoiksi. Pitkään meilläkin "luovat" pantiin hoitokoteihin ja ADHD ja muu sellainen tasattiin pois pillereillä. Nyt jopa yritykset hakevat "hyvin käyttäytyviä luovia kykyjä". Joten kohti parempaa mennään, mutta Olkiluodossa hyvä hitsaaja ja betonimies on kurssissa edelleen.
- Helge V. Keitel
Mitä luovuudella on annettavanaan savupiipputeollisuudelle?
- Tommi Niittymies
Mitä Suomella on kilpailuetunaan? Ei ainakaan öljyä maaperässä.
- Tommi Niittymies
Paperiteollisuus perinteisesti vahva, mutta nyt kovat haasteet ja vaikeudet.
- Tommi Niittymies
Kysymys on siitä, että paperiteollisuus ei ole muuttunut olojen muutoksen mukana. Miten paperin ympärillä ryhdytään laajentamaan bisneskonseptia?
- Tommi Niittymies
Esimerkki: Ata Gears, maailman johtava kartiohammaspyörien valmistaja, tamperelainen firma.
- Tommi Niittymies
Pelkällä laadulla ei saavuteta nykyisin kilpailuetua. Mitä muuta Ata Gearsilla voisi olla: Asikasyrityksille koulutusta sekä asiakkailta ulkoistuksena tulevaa suunnittelutyötä. Hammaspyörien valmistuksen ohelle siis kaksi uutta tukijalkaa. Nämä olivat olleet olemassa jo aiemmin, mutta niitä ei ollut tunnistettu, saati että niistä olisi laskutettu.
- Tommi Niittymies
Tulee mieleen Tampella ja keksijä Donner (Oton isä), joka vei keksintönsä maailmalle (osaamisen siirto) 50-luvulla. Kyseessä sen ajan kranaatinheittimet. Asiasta hyvä dokkari telkkarissa tällä viikolla.
- Helge V. Keitel
Näin Ciscon tilaisuudessa ja kuulin Timo Vuorensalon esityksen projektista. Crazy homma ja asenne on tuottanut miljoonayleisön. Projektin tuotantotaloudelliset oivallukset huikeita. Talkoohenkeä ja tulevaisuususkoa hyvin kansanomaisin keinoin. Intohimoinen asenne työhön sai muut mukaan. Taloudellinen merkitys avautuu ehkä 2010
- Helge V. Keitel
Wreck a Movie -alusta - peer production model. Wreck a Movie on markkinapaikka. Tuotanto, raha ja osaaminen. Syntyy luova eBay, jossa tapahtuu. Hollywood leffan lähtöhinta alkaa 100 miljoonaa dollaria. Kenellä varaa? Entä pienet maat? Tai Tampere, Jämsä? Näistäkin paikoista löytyy ideoita ja halua tehdä elokuvia, muttei mitään mahdollisuuksia, resursseja lähteä tuohon Hollywood-kisaan. Wreck a Movie tarjoaa elokuvateollisuudelle uuden tulevaisuuden.
- Christina Forsgård
Tämä on viraalimerkkinointikoneisto. Elokuvatuotanto vetää puoleensa osallistujia kaikkialta maailmasta. Tämä on henkilökohtaista, kiva kertoa eteenpäin.
- Christina Forsgård
Oivalluttavimman kehittymisyhteisön synty. Muutama johtaja oli kiinnostunut vaihtamaan ajatuksia toisten johtajien kanssa aiheesta.
- Christina Forsgård
Kasvu, kannattavuus, kannattava kasvu. Kilpailuedelltykset, kilpailukyky, kilpailuetu, Mennys, nykyhetki, tulevaisuus. Näitä johtajat miettivät. Miksi yksin, miksei kehittymisryhmässä vertaisten kanssa.
- Christina Forsgård
Faktoja on, mutta keskustelun kautta syntyy oivalluksia, jotka palvevat juuri sinua.
- Christina Forsgård
Jos tavoitellaan kilpailukykyä, pitää tavoitella kilpailuetua.
- Christina Forsgård
Kannattava kasvu, kilpailuetu, tulevaisuus. Näistä keskustellaan oivalluttavasti.
- Christina Forsgård
Miksi johtajien keskinäinen oivalluttava verkostoituminen on tärkeää? Vastaus: oivaltamalla muiden kanssa, oppii uutta.
- Christina Forsgård
Luulimme, että vastaus olisi saada omille päätöksille yleistä hyväksyntää.
- Christina Forsgård
Oivaltaminen tapahtuu siitä, että käsitellään merkittäviä ja vaikeita kysymyksiä yhdessä. Ei kahvipöytäkeskustelua, vaan haasteita johdetusti.
- Christina Forsgård
Ylivoimaisesti eniten johtajia mietityttää kysymys. Miten saan muut mukaan? Maailman muuttuu, vastaus muuttuu. Mistä rakentuu pysyvät kilpailuetumme?, Miten varmistan kannattavan kasvun? Mikä on seuraava tasomme? Näihin haemme yhdessä vastauksia. Sille joka HAKEE vastauksia näihin, johtaminen on helpompaa.
- Christina Forsgård
Johtajille "miten saada muut mukaan" vaihtoehdoksi, hakeutukaa johtajina uusiin ryhmiin. Uudet idut syntyvät kellareissa ja kammareissa, joihin vaikkapa elinkeinojohtajat eivät hoksaa mennä. Esimerkkinä H&P, Apple, meillä tuhannet pk-yritykset. Kolutkaa treenikämppiä, studioita ja osallistukaa verkkokeskusteluihin. Luovia prosesseja on kaikkialla, paljon!
- Helge V. Keitel
Yhteensä 26 työpajaa. Tavoitteena "konkreettiset toteutettavissa olevat tulokset"
- Tommi Niittymies
Marraskuu 2007- huhtikuu 2008, yhteensä 26 työpajaa, joissa mukana osallistujia 28 aluekeskusohjelma-alueelta.
- Christina Forsgård
Lähdettiin keskustelemaan siitä mikä on eri alueille tärkeää kehitystyötä.
- Christina Forsgård
Mistä työpajoissa puhuttiin? Elinkeinoistaminen/yrittäjyyden tukeminen, luovien alojen rajapinnat (matkailu- ja hyvinvointipalvelut), strategiatyö ja strategian jalkauttaminne, kärkitoimialat, luovien alojen yrityspalvelujen kehittäminen, valintojen ja fokusoinnin tarve. Toimialan näkeminen erittäin tärkeänä alueen elinkeinoelemän kehittämisessä.
- Christina Forsgård
Mitä kaivattiin? Joka paikkakunnalla kaivattiin verkostoitumista ja yhteistyötä. Yrityspalveluja ja liiketoimintaosaamisen kehittämistä. Oman alueen yrityspalvelut ottaisivat paremmin huomioon luovat alat. Erityisesti kaivattiin tietoa ja hyviä käytäntöjä, viestintää kaivattiin alueellisesti ja valtakunnallisesti. Viestintää tarvittiin alan "imagomarkkinointiin". Toimiala ei ole...
more...
- Christina Forsgård
Manageri- ja tuottajapalveluita kaivattiin, tiloja, koulutusta. Välittäjäorganisaatioiden tarve. Tilaaja-tuottajamallin kehittäminen nostettiin isosti ylös. Vetovoiman kehittäminen ja pitkäjänteisyys.
- Christina Forsgård
Luovat alat: vaikea käsite? Kehämalli rules OK! Taidealat (kuvataiteet, esittävät taiteet, kulttuuriperintö), kulttuurialat (elokuva ja video, televisio ja radio, peliohjelmistot, musiikki, kustantaminen), luovat osaamisalat (muotoilu, arkkitehtuuri, mainonta. Hyvä perusta oli TEMin luovien alojen kehittämisstrategia.
- Christina Forsgård
Tietyillä veturialueilla tapahtuu. Huoli oli, että reuna-alueilla ei tapahdu riittävästi. Toisaalta keskittymisellä ja yhteistyöllä uskottiin ratkaistavan asia. Vuorovaikutusta haluttiin lisää.
- Christina Forsgård
Lisätietoja. Alueelliset työpajat luovien alojen kehittäjille, loppuraportti, Timo Parkkola. Aluekeskusohjelma, kulttuuriverkosto.
- Christina Forsgård
Mieleeni tulee uusia yrityshankkeita vaikkapa Kaustisilla (festarit) ja Kuhmossa (kamarimusiikki), jossa kulttuuritapahtuman ja brändin hyödyntäjiksi ja jatkokehittäjiksi tulee matkailua ja muuta palveluliiketoimintaa. Ilman kulttuurista ydintä näitä uusia prosesseja ei olisi syntynyt lainkaan. Porvoon vanhan kaupungin matkailu on noussut kulttuuriperinnön pohjalta. Runebergin tortut ovat runoilijakodin jatke. WSOY kirjapaino Porvoossa on täysin kytköksissä luovaan toimintaan. Jne
- Helge V. Keitel
CF kirjoittaa: Mitä kaivattiin? Joka paikkakunnalla kaivattiin verkostoitumista ja yhteistyötä. Yrityspalveluja ja liiketoimintaosaamisen kehittämistä. Helge: Pienillä paikkakunnilla kulttuuri- ja yritystoiminnan välillä on juopa. Kuhmo tunnetaan laajasti kamarimusiikistaan, mutta Kuhmon saha mielletään kuitenkin työnantajaksi ja liiketoiminnaksi. Vastaavia esimerkkejä on kaikkialla maassamme. Kulttuuri = puuhastelua asenteen muuttaminen vaatii paljon työtä. Nightwish ja Kitee tai Kiteen sahaliiketoiminta.
- Helge V. Keitel
Kiitos Helge loistavista kommenteista. Nostamme niitä esiin paneeliin.
- Christina Forsgård
tausta: koko maan kulttuuurin satelliittitilinpito. Missä mennään?
- Christina Forsgård
Tavoitteena saada hyvä yleiskuva kulttuurin taloudesta ja yhtenäinen tilikehikko
- Christina Forsgård
Toinen oli AKO:n kultturipilotti, nopeahko liikkeellelähtö, tilaustutkimus. Lähti sisäministeriöstä liikkeelle, päätyi TEMiin. Vapaaehtoiset mukaanlähteneet Kotka-Hamina, Itä-Uusimaa, Rauma, Pori, Oulu, Rovaniemi. Alustavat tutkimustulokset ovat valmistuneet toissa iltana ja lähtevät nyt kommenttikierrokselle. Tällä tutkimuksella pyrittiin täsmätietoa alueille ja vertailutietoa maan laajuisesti.
- Christina Forsgård
Mitä mitattiin? Toimipaikkojen lukumäärä, henkilöstö, liikevaihto, palkat
- Tommi Niittymies
Mittaus merkittävä, sillä se asettaa kulttuuritoimialan samalle viivalle muiden taloustoimijoiden ohella. Nyt tiedetään mikä on alan taloudellinen osuus kansantaloudesta, BKT:stä.
- Christina Forsgård
Kulttuuritillinpidon etu on se, että kulttuuri asettuu samalle viivalle muun talouden kanssa eikä ole mitään hörhöilyä. Kulttuurin osuus bkt:stä voidaan laskea samalla tavalla kuin vaikka t&k-toiminnan osuus.
- Tommi Niittymies
Kulttuuritoimialojen pilottitutkimuksessa on keskitytty mittaamaan yritystoimintaa eli mukana ei ole valtiota, kuntia tai yhdistystoimintaa, kotitalouksia)
- Christina Forsgård
Vuodesta 95 lähtien kulttuurin osuus talouden arvonlisäyksessä on ollut laskeva!
- Tommi Niittymies
Yhteistyöllä eteenpäin. Nyt siirrytään kuvauksesta kulttuurin vaikutuksiin.
- Christina Forsgård
Suomalainen "kulttuuri" on ollut valtio- ja kuntavetoista, mutta luovaa toimintaa on tietenkin muuallakin. Jossaian todettiin, että kulttuurin määritteleminen vaikeaa. Ehkä luovan työn mahdollisuuksia pitää laajentaa. Kulttuuria toteutetaan myös kolmannen sektorin hankkeissa, mutta kaikki työ ei pääse tilastoihin. Kulttuuri syntyy työstä (agriculture, viticulture, yrityskulttuuristakin puhutaan)
- Helge V. Keitel
Toiminta kasvoi, 90-luvulla kamaa oli jo paljon ja aina vain piti tehdä isompi autotalli tavaralle. Jotain pitää tehdä. Lopetetaan kokonaan toiminta tai tehdään siitä isompaa.
- Christina Forsgård
Aloin kehittää ajatusta siitä, että Pirkanmaan alueella on paljon toimijoita tällä alalla, äänentoisto ja valot. Kukaan ei voinut tehdä mitään suurta ja toiminta oli hajallaan. Entäs jos me teemme varaston ja kokoamme kaikki yhteen?
- Christina Forsgård
Aloin miettiä miten tämän asian esitän. Siihen aikaan ei tiedetty verkottumisesta mitään.
- Christina Forsgård
2001 Aku ryhtyi matkasaarnaajaksi ja ryhtyi puhumaan av-alan ihmisten kanssa, että mitäs jos lyödään kamat paikkaan.
- Tommi Niittymies
Testailin ideoita. Ja kun homma sai vastakaikua, asiat lähtivät etenemään ja kasvoivat.
- Christina Forsgård
Päätettiin sitten sijoittaa toimintaan. Rakennussuunnittelu ja tontinostaminen 2001-2002. Kehittelyä millainen pitäisi studion olla. Syksyllä 2002 kävin henkilökohtaisesti kaatamassa puut tontilta.
- Christina Forsgård
Seuraavana kesänä 2003 osa laitteista saatiin jo varastoon ja studiota viimeisteltiin. vuoden 2003 lopussa avajaiset ja toistakymmentä yritystä oli jo mukana. Nyt on resursseja ja toimijoita, mutta miten tämä pistetään toimimaan. Ei onnistunut ihan sormia näpäyttämällä. TE-keskuksen verkottautumishankkeesta saatiin apua. Tarvitsimme malleja. Teetimme Akun tehtaalle brandin. Halusimme rakentaa verkoston, jonka markkinointinimi on Akun tehdas. Aluksi oli vaikea saada ihmiset talon sisällä ymmärtämään.
- Christina Forsgård
Vaikka kovasti palavereissa keskusteltiin, aina oli yllättävää se, että sisäistäminen ja kuuleminen kesti niin kauan. Tärkeää oli olla samassa paikassa, yhteiset tilat!!! Jollain on kysymys, saa siihen vastauksen heti vertaisryhmässä - samassa paikassa.
- Christina Forsgård
Kokonaisuuksien tajuaminen on ollut iso juttu kaikille.
- Christina Forsgård
Erilaiset osaajat täydentävät toisiaan. Auttaa ymmärtämään, miksi kemeraryhmä tekee noin tai ääniryhmä tekee näin.
- Tommi Niittymies
Jälkeenpäin olen analysoinut konseptin onnistumista. Keikkabussissa vuosia erilaisissa rooleissa ja erilaisissa tehtävissä on antanut perspektiivin nähdä kokonaisuuden. Mutta monella alalla on erityisosaajia, joilla ei ole näkymää kokonaisuuteen tai kokemusta kokonaisvaltaisesta tekemisestä. Erikoisosaajien hitsaaminen yhteen on hidasta, sillä moni tuntee vain oman osansa.
- Christina Forsgård
Olemmeko elämysteollisuudessa, viihteessä, luovilla aloilla...en oikein tiedä. Mukana on 18 yritystä.
- Christina Forsgård
18 firmaa, yli 40 työntekijää ja 150-200 freelanceria Akun Tehtaan leivissä.
- Tommi Niittymies
Erityisesti tapahtumissa tarvitaan väkeä. Kaustisen kamarimusiikki ja Porin Jazz. Eri puolilla maata on toimijoita, joihin olemme luoneet luottosuhteen.
- Christina Forsgård
Verkoston rakenteesta. Millainen tulonjakomalli? Kun myydään kokonaisuuksia, miten hyvä jaetaan. Hyvä malli. Ensin putsataan pois välittömät kulut, palkat ja kulut. Mitä jää, jaetaan panoksen suhteessa. Tämä mahdollistaa, että voidaan yhdellä sopimuksella myydä palvelua. Toimimme avoimesti, jotta ei ole kenellekään epäselvää. Toimivan verkottumisen ydin.
- Christina Forsgård
Tulonjako tuntuu olevan se suurin kiinnostuksen kohde. Erityisesti tutkijat kysyvät miten onnistumme siinä ja miten sen teemme.
- Christina Forsgård
Hauska esittelyvideo. Sorry, mitä siitä kertoisin...
- Christina Forsgård
Toimitusjohtaja Timo Argillander Digital Media Oy:stä. Kysyi löytyykö salista muita diplomi-insinöörejä, yksi käsi nousi.
- Tommi Niittymies
Kuinka strategia laaditaan: 1 katsotaan ikkunasta ulos, 2 päätetään tavoite, 3 keksitään keinot tavoitteeseen 4 seurataan mitä konkreettisesti tapahtuu. Ei se sen kummempaa ole!
- Tommi Niittymies
Strategia paranee huimasti, jos käytettäisiin aikaa siihen, että katsotaan mitä siellä markkinoilla oikeasti tapahtuu. Auttaa myös rahoituksen saamisessa. Sijoittajat eivät useinkaan kiellä rahoitusta ilkeyttään, ne eivät vain osaa sijoittaa tarjottua ideaa markkinoille, jos markkinamahdollisuuksia ei avaa heille.
- Tommi Niittymies
PWHC-konsulttitalon mukaan "Media and Entertainment Industry" nyt 1700 miljardia dollaria, vuonna 2012 peräti 2200.
- Tommi Niittymies
Mainonta on 1700 miljardista noin 500 miljardia. Telkkarimainonta kasvaa edelleen, vaikka usein muuta puhutaan.
- Tommi Niittymies
Online-videot kasvavat lujaa. Nyt 1,2 miljardia, mutta neljässä vuodessa oletetaan nelinkertaistuvan.
- Tommi Niittymies
Käyttäjäsisältöihin liittyvä bisnes 13,2 miljardia vuonna 2011.
- Tommi Niittymies
Blogikirjoittajien määrä on vakiintunut 100 miljoonan tasolle. Entisiä blogikirjoittajia on jo 200 miljoonaa (Gartner).
- Christina Forsgård
Mobiilimedia on insinöörivetoisesti edennyt juttu, mutta mobiilimarkkina silti merkittävä.
- Tommi Niittymies
Musiikki on "vain" 30 miljardia. Äänitteet ovat laskeva bisnes, mutta musiikin kustantaminen ja erityisesi livemusiikki kasvavat.
- Tommi Niittymies
Digitaalisen musiikin markkina 2007: 2,9 mrd ja vuonna 2010: 10.7 mrd (In-Stat)
- Christina Forsgård
Edellytykset pitää olla kohdallaan. Kaupunki on prosessi, jossa alueiden rooli vaihtelee. Urbaanit kesannot on otollinen alusta kulttuurikehitykselle. Niissä on valmiiksi latautuneita merkityksiä, valmista hyvää kehitysdynamiikkaa, ne kiinnittyvät luonnollisesti ympäröivään kaupunkikontekstiin.
- Christina Forsgård
Strateginen kesantojen kehittäminen edellyttää systemaattista kartoitusta. Tämä on kiinnostava näkökulma.
- Christina Forsgård
Paikkatietokannasta voidaan hakea apua. Kesantojen löytäminen edellyttää uutta näkemisen tapaa. Pitää hyväksyä keskeneräisyys. Tarvitaan valmiutta poiketa tavanomaisista käytännöistä.
- Christina Forsgård
Kevyesti edeten. Annetaan alueelle pienimuotoinen mahdollisuus. Kokeillaan. Annetaan urbaanille kesannolle mahdollisuus. Todetaan kesannoksi, avataan yleisölle ja tehdään näkyväksi. Kesantokierron jalostusprosessi voi olla pitkä. Tilapäisiä rakenteita, tilapäisiä tarpeita. Uudet projektit ja täydennysrakentaminen tulevat ajan kanssa. Annetaan aikaa kehittyä/tai olla kehittymättä.
- Christina Forsgård
Kesantokierto korvaa vanhan totaalisaneerausajattelun. Koska elinkeinojen kehittämisessä kesanto on raakamaata ajatuksille.
- Christina Forsgård
Luovuus elää rosoisemmissa ympäristöissä, ei valmiiksi puleeratuissa. Kesannot mukautuvat helposti elinkeinojen muutoksiin. Kesannot ovat kiinnostavia kulttuuritalouden toimijoille.
- Christina Forsgård
Yksittäiset kesannot voivat olla menestystarinoiden synnyttäjiä. Olennaista kesantojen kehittämisessä: suunnittelun ja hankkeistuksen on tapahduttava yhdessä. Pitää olla yhteys ja vuorovaikutus. Tällaista pilotointia tehdään Tampereella.
- Christina Forsgård
Kunnissa pitää tehdä potentiaalikartoitus ja laatia kesantopankki. TTY/EDGE/Urbaanit kesannot (käynnistynyt 2006). Ajatuksia urbaanikesannoista on syntynyt. Projekti päättyy 2010. Miten voisi jatkaa? Ei pelkästään fyysinen alue vaan sen alueen toiminnallisuus ja yhteisöllisyys. Kehitysdynamiikka. Tiukka alueellinen sidos synnyttää viriiliä elinkeinotoimintaa.
- Christina Forsgård
Pitää hyväksyä keskeneräisyys: Pietarsaareen siirtäisin HALVFÄRDIGT konseptin
- Helge V. Keitel
"Kunnissa pitää tehdä..." luottaisin 1000 kertaa enemmän kuntalaisiin. People, people, people on kaiken kesikiössä
- Helge V. Keitel
Taas uusi alusta, ehkä tämä palvelee jotain
- Helge V. Keitel
Niin. Korviketta tässä vedellään. Tämä olisi Jaikussa, jos Jaiku olisi....GRRRR!
- Christina Forsgård
Yritän tässä miettiä, mihin tätä voisi käyttää, mutta sinähän näytät...learning by doing
- Helge V. Keitel
Tässä on itseasiassa erittäin kiinnostavaa ja hyödyllistä se, että voin myös editoida tekstiäni. Mikroblogaus puheesta/kalvoseteistä tapahtuu nopeasti. Näppihäröt ovat kiusana, samoin joko puhujan tai blogaajan aatoksen katkokset kesken lauseen...
- Christina Forsgård
Musta tilanteen dokumentointi on arvo sinäänsä. Muutenhan esitys, teos, puhe häviäisi ja haihtuisi muutamassa minuutissa. Dokuaminen takaa sen, että pystyy osallistumaan ja oivaltamaan jotain etäältä.
- Helge V. Keitel
Taustoitapa muuten jonkun tauon aikana hieman tätä seminaarin microbloggaus-ideaa. Koska ja miksi, kuka päätti. Vai onko tämä ihan vain privaattijuttu?
- Jarmo Lahti
Alkoi puoliprivakokeiluna. Tein ensimmäisen ison seminaariblogauksen viime keväänä SILE-päiviltä (Jaikussa SILE-kanava), koska se tuntui minusta jakamisen arvoiselta. Blogausta seurattiin tapahtuman aikana myös salista mobiililaitteilla, erityisesti arvostettiin ulkomaan elävien puheenvuorojen jaikuilua suomeksi online. Jaikukanavaa seurattiin ja kommentointiin jonkin verran ja siihen...
more...
- Christina Forsgård
Teet arvokasta työtä. Kommentoin juttuja, yritän osallistua vuorovaikuttamalla. Viime kädessä viestintä, innostava & inspiroiva ilmapiiri ratkaisee, jos on jotain vietävää tai myytävää. Agree 100 prossaa. 1) ilmapiiri >> 2) tulos!
- Helge V. Keitel
Keskeistä löytää kansainvälinen kilpailuetu ja erottuvuus. Mikä on luovien alojen rooli innovaatiotoiminnan edistämisessä, kaupallistamisesta, osaamispääoman luomisessa ja johtamisessa. Luovien alojen vipuvaikutuksia muille toimialoille?
- Christina Forsgård
Emme ole kaikkien toimialojen vientieksperttejä. Mutta meillä on resursseja ja osaamista, jotka täydentävät muuta luovaa verkostoa ja löytää yhteistyömuotoja eri toimijoiden kanssa. Luovaan osaamiseen perustuvien liiketoimintakonseptien edistämisessä Finprolla on rooli.
- Christina Forsgård
FinPron tuntemus eri maiden markkinoista yhtä relevanttia luovien alojen viennille kuin vaikka metalliteollisuudellekin.
- Tommi Niittymies
Perustalla kokonaisvaltaista tukea kansainvälistymiseen. Fokus luovien alojen liiketoimintakonseptien kansainvälistymismahdollisuuksien tunnistamisessa ja kasvun tukemisessa.
- Christina Forsgård
Keskittyminen Suomelle keskeisiin osaamisalueisiin ja markkinohin. Erikoistunut: ohjelmistot, digitaalinen media, life sciences, palvelut, metsäteollisuus, energia ja ympäristö, rakentaminen ja logistiikka.
- Christina Forsgård
Idea kannavasta kansainvälisestä kasvusta. Polku ideavaiheesta kansainväliseen kasvuun tai strategian muuttamiseen.
- Christina Forsgård
Yli 300 finprolaista, monikulttuurinen yhteisö, n. 40 kansalaisuutta, n. 200 työskentelee ulkomailla
- Christina Forsgård
Fokustoimialat 2008: liike-elämän & koulutuspalvelut, matkailu- ja vapaa-ajan palvelut, asumisen ja kaupan palvelut. Palveluintegraattoreista tulossa merkittäviä, kaupungit tärkeissä roolissa, esim. tilat, kauppakeskukset kokoavat toimijoita yhteen.
- Christina Forsgård
Finprolla rooli tunnistaa mahdollisuuksia maailmalla ja tuoda niistä tietoa kansainvälistymisprojektehin.
- Christina Forsgård
Design for Innovation case: muotoilualan yrityksiä tuotu yhteen keskustelemaan kansainvälistymisen tarpeista. Miten Finpro voi ottaa Finpron muille asiakkaille muotoiluosaamista mukaan ja siten edistää muiden toimialojen kv.pyrkimyksiä. FinproPartnerConsultants-yhteistyö.
- Christina Forsgård
EduSolutions. Yrityksistä tullut tarve tälle. Koulutuskonseptien ja -teknologioiden verkottaminen. Tulevaisuuden koulutus ja oppinen, lähtötilanteen analyysi, markkinakohtaiset selvitykset.
- Christina Forsgård
ServicesGoingGlobal. KIBS ja kaupan kansainvälistymisen kaupallistamismallit. Tästä paljon opittavaa.
- Christina Forsgård
Etsitään toisiamme täydentäviä rooleja. Pilottien kautta etenemme. Finpro on katu-uskottava realisti, jolla on kokemusta ensimmäisistä kivista. "Street smart realism meets creative passion.2
- Christina Forsgård
"Katuviisas realisti (Finpro) kohtaa luovien alojen intohimon."
- Tommi Niittymies
CF kirjoittaa: "Keskeistä löytää kansainvälinen kilpailuetu ja erottuvuus. Mikä on luovien alojen rooli innovaatiotoiminnan edistämisessä, kaupallistamisesta, osaamispääoman luomisessa ja johtamisessa. Luovien alojen vipuvaikutuksia muille toimialoille?" Helge: erottuminen tulee usein perifeerisen suomalaisuuden kautta, kilpailukyky on ehkä enemmän sitä, että pääsee esille ja uskaltaa, osaamispääoma...hmmm...creative economy, on sitä, että pannaan voimia liikkeelle. Paljon enemmän kansainvälisiä tekoja.
- Helge V. Keitel
Service Going Global on terminologiaa. Maailma on avoin ja odottaa. It's not so complicated.
- Helge V. Keitel
EduSolutions: Sometu verkottaa. Oikeastaan maassamme tapahtuu paljon hyviä juttuja, mutta onko fokus viennissä vai omassa oppimisessa?
- Helge V. Keitel
Timo: taas tämä "mitä ne ulkomaalaiset ajattelevat meistä", tottakai on mahdollisuuksia.
- Tommi Niittymies
Esa korostaa maantieteellistä kotikenttää, lähialueita ja Itämeren aluetta
- Tommi Niittymies
Kommentti Venäjästä: jos kulttuuriviennillä tarkoitetaan kulttuurivaihtoa, se toimii Venäjällä hyvin, mutta bisneksessä Venäjälle tarvitaan suoria kontakteja eikä välikäsiä.
- Tommi Niittymies
Onko KV:llä mahdollisuuksia? Tietenkin. Kulttuuri kasvaa työstä ja sitähän me viedään. Ehkä meidän ei pitäisi lokeroida kulttuuira kovin tiukasti.
- Helge V. Keitel
Irma: FinPron tehtävä ei ole toimia jatkuvana välittäjänä, vaan avata kontakteja projektiluontoisesti.
- Tommi Niittymies
Kommentti: Pisa-menestys mahtava mahdollisuus koulutusalan viennin vauhdittajana.
- Tommi Niittymies
Kulttuurivientiä Tampere-lipun alla. Monipuolinen taidekaupunki, vanhan teollisuuskaupungin perintö, paljon festareita yms, joilla jo valmiiksi vahvat kansainväliset verkostot.
- Tommi Niittymies
Katkeruutta ilmassa: Tampere kulttuuripääkaupungiksi 2011 -hanke taustalla, Turku vei potin.
- Tommi Niittymies
2007 aloitettiin pilottihanke, testailtiin mm. konsertteja ja näyttelyitä. Testattiin, onko yhteisellä Tampere-kultuurivientihankkeella onnistumisen mahdollisuuksia. Vaikutti että oli.
- Tommi Niittymies
Tampere-Turku kuittailua tuntuu olevan monipuolisesti ilmassa.
- Christina Forsgård
Vientikohteeksi Pietari: kasvavat yhteydet sinne suuntaan, Venäjän-kauppa Tampereen seudulta käsittää jo 150 yritystä. Lisäksi vaurastuvan Pieterin kulttuurikysyntä kasvaa.
- Tommi Niittymies
Syntyi uudenlainen kulttuurivientikonsepti, jopa brändi. (ei kylläkään nyt tarkenna, millä tavalla uudenlainen).
- Tommi Niittymies
Klub Tampere LIGHTS ON! -näyttely tarjosi mukana olleille taiteilijoille ja yrityksille tehokkaan kanavan markkinoidan tuotteitaan ja palveluitaan.
- Christina Forsgård
You tubessa löytyy K-reppu Janne Laineen dokumentti tähän liittyen.
- Christina Forsgård
Klub Tampereesta parhaillaan jalostetaan valtakunnallista Klub Finlandia. Edelleen keskitytään Pietariin, mutta puheena laajeneminen Itämeren alueelle laajemmin. Kootaan asiantuntijaverkosto, järjestetään kulttuurivientikoulutusta, puuhataan tietopankki Pietarin konsertti-, näyttely- ym. mahdollisuuksista jne.
- Tommi Niittymies
Juuret Oulun ja Tampereen taiteilijaseurojen pohdinnassa siitä, mitä alalla pitäisi tehdä. Kaikki olivat sitä mieltä, että kuvataitelijat osaavat ydinhommansa, mutta eivät osaa oikein myydä eivätkä haluakaan.
- Tommi Niittymies
Havaittiin, että Helsingin taiteilijaseura samalla asialla.
- Tommi Niittymies
Galleristit puolestaan olivat kiinnostuneita kansainvälistymisestä.
- Tommi Niittymies
Tällä porukalla ryhdyttiin puuhaamaan kuvataiteen manageriverkosto, joka osaa markkinoida kuvataiteen tarjontaa.
- Tommi Niittymies
Jaettu kahdeksaan osaan, jotka nakitettu eri tahoille. Satakunnan AMK koordinoi, Tampere hoitaa yritysyhteistyötä, Oulu kuvataiteen palvelujen tuotteistamisen, Helsinki sähköisen liiketoiminnan (art360.fi), Suomen taiteilijaseura kehittää verkkomatrikkelia, Kuvasto ry digitaalisen kuvan tekijänoikeusasioita jne.
- Tommi Niittymies
Art360.fi on se paikka, jota kannattaa seurata. Toistaiseksi siellä ei ole muuta kuin hieno logo, mutta syksyllä aukeaa.
- Tommi Niittymies
Turun Kauppakorkeakoulun Creative Leadership-hankkeen koulutusohjelma siis kyseessä. Esittelee projektipäällikkö Lenita Nieminen. Koulutusohjelma sijaitsee Porin yksikössä.
- Tommi Niittymies
Session tarkoituksena tuoda koulutusohjelma "julkisen kähinän" kohteeksi.
- Tommi Niittymies
Turun kauppakorkean Porin yksikkö on tehnyt vuosikaudet juuri sitä, mitä Aalto-korkeakoulu alkaa tehdä pk-seudulla. Poikkitieteellistä, poikkitieteellistä.
- Tommi Niittymies
Tyypillistä verkostoyhteistyötä, eli paljon "saatanallisia säkeitä" ja ylä- ja alamäkiä. "Parempi olisi tehdä kaikki yksin".
- Tommi Niittymies
Maisteriohjelma kouluttaa liiketoiminnan ja designin osaajia vaativiin asiantuntija- ja johtamistehtäviin.
- Tommi Niittymies
"Rajapinnoilta haetaan jotain uutta". Onko kukaan kuullut tätä fraasia aiemmin?
- Tommi Niittymies
Maisteriohjelma on kaksivuotinen ja edellyttää kandin tai amk-tutkintoa. Sinne ei siis mennä ihan samalla tavalla kuin Kauppakorkeakouluun tai TaiKiin.
- Tommi Niittymies
Kauppakorkealaiset ottavat sivuaineen TaiKista ja päinvastoin. Tavoitteena monialaisuus ja aidot liike-elämän kontaktit niin porilaisten kuin muidenkin yritysten kanssa.
- Tommi Niittymies
Ottakaa yhteyttä jos aihe kiinnostaa, jos vaikka suvussa on opintonsa kandivaiheeseen unohtanut roikkuja! lenita.nieminen@tse.fi
- Tommi Niittymies
Elinkeinojohtaja Kari Kankaala tervetulouttaa ja selvittää infrastruktuuria. Luovien alojen liiketoiminnan kehittäminen ei ole helppoa mutta sitäkin tärkeämpää.
Seutukunnan koulutustaso verraten alhainen. Ammatillista koulutusta. Yrittäjyys kiinnostaa ja siinä on pitkät perinteet. Ruotsinkielinen kulttuuri näkyy vahvasti ja verkostoituminen.
- Christina Forsgård
Yliopiston puute näkyy siinä, ettei kehitystoimintaan saada mukaan yliopisto-osaamista.
- Christina Forsgård
Alennustilassa ollut Juthbackan kartano on herännyt uudestaan henkiin.
- Christina Forsgård
Luovien alojen yritykset ja yrittäjät saaneet Juthbackasta kiintopisteen.
- Christina Forsgård
Yrittäjät ovat ottaneet vastaan innoissaan, mukana 150 yrittäjää. Toimintaa workshopeissa ja mentoritoimintaa. Verkostossa liiketoimintaosaamista eri toimialoilta.
- Christina Forsgård
Nyt kolmen vuoden projekti 2008-2010. Neljä toiminta-aluetta: luovat yritykset, kulttuuriklusteri, toimialakehittäminen, osaamiskeskukset.
- Christina Forsgård
Yritysvalmennusta annetaan henkilökohtaisella tasolla.
- Christina Forsgård
Haasteita löytyy, kun alueellisesti kehitetty toiminta poikkeaa ylhäältä annetusta mallista. Vaikea saada rahoitusta, jos toimii eri tavalla kuin on määritelty. Miten voidaan toimia, kun tilanne on käänteinen. Toiminta ja rakenteet sille toimivat lokaalisti erinomaisesti, mutta eivät siten, että toiminta sellaisenaan täyttäisi hankerahoituskriteerit.
- Christina Forsgård
Luovuus, yksilöllisyys ja ylhäältä annettu Top-Down malli...hmmm?
- Helge V. Keitel
Innovaatio-sana alkaa kuulostaa kuluneelta, kuin hyvinvointi. Ei koskaan liikaa, mutta kaikki sitä haluaa. Peruspositiivisen asian kanssa kuitenkin ollaan tekemisessä. Sanasta on vaikea saada otetta. Ehkä voisi sanoa, että innovaatio on uudennus. Innovaatiostrategia kuulostaa kravattipuheelta, mutta yritän avata sitä.
- Christina Forsgård
Innovaatio = hyödynnetty osaamislähtöinen kilpailuetu (uusi tieto, osaaminen, teknologia), uusi tuote, tekninen ratkaisu, tuotantoprosessi, uusi asiantuntijapalvelu, uusi design tai brändi, uusi liiketoimintamalli, arvoketju/-verkosto, uusi työtapa, organisaatio- tai johtamismalli, uudella tavalla toteutettu julkinen palvelu. Innovointi ei ole yritysten asia, vaan myös julkishallinnon asia.
- Christina Forsgård
Miltä innovaatiomaailman näyttää? Riippuu gurusta. Se on joko litteä tai piikikäs. Nettimaailmassa aidosti osaamislähtöiset eväät ovat liikkuvaista sorttia. Havainto: innovaatiot ja niiden osatekijät syntyvät paikallisesti, eivät Suomessa vaan vaikka Tampereella, eivät Yhdysvalloissa vaan Piilaaksossa. Ne ovat piikkejä.
- Christina Forsgård
Innovaatiopolitiikan suuri mahdollisuus Suomelle. Suomi voisi olla yksi piikki innovaatiomaailman litteässä platassa.
- Christina Forsgård
Pienuus avoimessa maailmassa kääntyy suhteellisesti kilpailueduksi, jos osaamme oikein sen rakentaa.
- Christina Forsgård
Innovaatiotoiminnan elementit: tiede ja teknolgoia, kysyntä ja käyttjät, kilpailu ja kannusteet. Yritämme kehittää näistä kaikista suunnista innovaatioympäristöä. (Ja nyt kalvo täyttyy pallukoista, joita ei voi sanallisesti selittää).
- Christina Forsgård
Tavoittelemme innovaatiomyllyä, jossa on työntöä ja vetoa.
- Christina Forsgård
Innovaatiostrategia on muutosstrategia. Tärkeä lisätä kansainvälistä vuorovaikutusta. Meillä pitää olla vetovoimaa.
- Christina Forsgård
Suomalaiset hämmästyttävän huonosti lähtevät mukaan muihin piikkeihin.
- Christina Forsgård
Yhteisöllisyyttä mm. SHOKien kautta. Puhdittoman peruskehityksen aika on ohi. Luovat alat perustuvat yksilöiden ja yhteisöllisyyden vahvuuksille.
- Christina Forsgård
Kysyntälähtöinen innovaatiopolitiikka on vielä neitseellistä ajattelua muissakin maissa.
- Christina Forsgård
Ministeriöstä on lähtenyt tarjouspyyntö kansallisen innovaatiostrategian arvioinnista. Käynnistetään kansainvälistä arviota siitä, mitä nykyistä säilytetään, miten nykyisiä rakenteita pitää uudistaa.
- Christina Forsgård
"Mielenosoittajat vaativat innovaatioyliopistoa jäihin -kuva toukokuulta 2008 seinallä "Make love not innovation"
- Christina Forsgård
Iso haaste on yhtäaikaa vahvistaa innovaatiotoimintaa laaja-alaisesti kaikilla osa-alueilla. Kyse ei ole teknologiasta. Innovaatiostrategia antaa olennaisia uusia mahdollisuuksia luoville aloille. Näitä tarvitsemme, jotta menestyisimme globaalisti myös tulevaisuudessa.
- Christina Forsgård
Meillä on kolme vahvaa toimenpidettä: Petran ja Jannen ohjelmat ja innovaatiostrategia. Tästä se lähtee.
- Christina Forsgård
Innovaatio on kulunut sana, kuten osaaminen, mutta innovointi on edelleen varsin raikaista, teknisesti ja taloudellisesti usein raskastakin toimintaa.
- Helge V. Keitel
Meillä tehdään töitä, eikä oikein olla luovia, vaikka luovien alojen kehittämiseen ollaan tehty runsaasti töitä viimeiset vuodet. (pientä ironiaa)
- Christina Forsgård
Nyt haetaan vaikuttavuutta. Nyt teemme seuraavan kolmen vuoden aikana kaikki mahdollinen mitä TEMin alaan kuuluuu luovien alojen kehittämiseksi.
- Christina Forsgård
Yhteistyötä eri hallinnonaloilla mm. opetusministeriön ESR-hankkeen kanssa.
- Christina Forsgård
Neljä koria strategisessa hankkeessa: 1) Luova työ, työn uudet muodot (yksinyrittäminen, luovan työn palkkatyön ja yrittämisen yhdistäminen)2)liiketoiminnan kehittäminen (jalostamotoimintaan liittyviä asioita), 3) luovan talouden hankekori (etsitään uusia innovatiivisia hankekokonaisuuksia, rahoituskokonaisuuksia, eniten uusia asioita käsillä, yhteistyötä yrityskentän kanssa),...
more...
- Christina Forsgård
Yrityskehitystoimintaa jalkautetaan mallilla, joka SILE-toiminnassa on havaittu tehokkaaksi. Varsinaiset jalostamot, jalostamopilotit, esijalostamot. Esijalostamoja on viidellä alueella. Pilottijalostamoiksi on päässyt mm. Design Forum, Diges, Musex ja Neogames.
- Christina Forsgård
Luovien alojen konsulttiverkostoa laajennetaan (SILEn pohjalta) ja tieto kerätään yhteen paikkaan, jotta osaajat ja tarpeet saadaan paremmin kohtaamaan.
- Christina Forsgård
Kuinka pientä vihjausta? Kenen julkistuksesta: TEM vai PKT-säätiö?
- Jarmo Lahti
Leena Hoppania, olitko aikaisemmin TE-keskuksessa?
- Helge V. Keitel